Vauva 1-vuotta

Tänään on tasan vuosi siitä kun vauva syntyi keisarileikkauksella onnelliseen perheeseen. Nyt asumme Suomessa ja meillä on uusi koti. Vanha koti on edelleen myymättä ja huonekalut muussa maassa, mutta henkinen hyvinvointi parani kun pääsimme pois arkipäivästä, missä lapsen isä tuli päivittäin vanhaan kotiin hymyillen uudesta onnesta. Hän sanoi ettei menneisyyteen kannata katsoa vaan nauttia tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Hän ja lapsen isovanhemmat saapuivat Suomeen juhlimaan syntymäpäiviä edellispäivänä ja viipyvät täällä viikon.

Minua kuvottaa se että mies odottaa minun vain siirtyvän elämään jossa vanhat on unohdettu ja eläisimme sujuvaa iloista elämää. Olen onnellinen etten joudu näkemään häntä silmissäni koska mieleni valtaa viha. En tiedä koska pääsen näistä tunteista selvemmille vesille mutta ärsyttää että mies joka on käyttäytynyt niin huonosti, loukkaavasti ja särkenyt koko perheen elämän hoputtaa minua siinä. Mielestäni minulla on oikeus tähän vaikka sitten lopun elämäni. Jos hän priorisoi uuden naisen oman poikansa edelle eikä pysty hallitsemaan tunteitaan, miksi minun pitäisi?

En ole ainut joka haluaisi repiä lapsen isän pään irti joten hän ei ole tervetullut lauantaina järjestettäviin juhliin. Hän yritti sanoa että juhlat ovat pojan eikä meidän pitäisi vaikuttaa niihin tunteilla. Se ettei isä ole niissä mukana ei juuri lasta häiritse joka ei muutenkaan ole isäänsä paljoa nähnyt. Ei huomaa eroa eikä varsinkaan muista myöhemmin. Se mikä vaikuttaa on juhlien ilmapiiri kun lapsen isä on paikalla. Isäni sanoi suoraan ettei halua nähdä miestä silmissään. Lapsen isä kysyi isältäni kättäni juhannussaunassa ennen elokuussa järjestettyjä häitä. Isäni luuli että kyseessä oli mies joka pitää huolta perheestään. Ainut mihin lapsen isä vetoaa on että erot ovat arkipäivää ja meidän suhde ei ollut perheen säilyttämisen arvoinen.

Huomaan miten kaikki on ollut hyvin kuukauden päivät kun ollaan oltu Suomessa. Nyt kun lapsen isä ilmestyi silmien alle ja minä muistelen synnytyskokemusta itken taas niinkuin vanhassa kodissa niin usein eron jälkeen.

Poika aloitti päiväkodin heinäkuun 1. päivä täällä Suomessa ja lapsen isä jäi kotimaahansa palkalliselle isyyslomalle elokuun loppuun. Koska varsinainen päiväkoti oli kesälomalla heinäkuun, mini aloitti toisessa ja siirtyi nyt tällä viikolla varsinaiseen. Olen niin onnellinen että kaikki on mennyt niin helposti. Poika on ollut yhtä hymyä koko lyhyen päiväkotiuransa ajan. Uusi paikka, uudet ihmiset tai nyt päiväkodin vaihto ei haitannut tyyppiä vaan siellä hän leikkii pikkuautoilla vaippasillaan ja pistää ison hymyn naamalle kun menen häntä hakemaan. Samoin päiväkotiin viedessä – kädet ojossa menossa hoitajan syliin suu korvissa. Häntä onkin kutsuttu hymypojaksi molemmissa päiväkodeissa.

Mini nukkuu edelleen hyvin. Menee nukkumaan kuuden seitsemän maissa ja herää melkeinpä aina klo. 6. Konttaamaan opittuaan öissä oli sekoilua puolentoista viikon ajan mutta sitten palattiin taas tuttuun rytmiin. Ensimmäiset askeleet hän otti nyt synttäriviikolla <3.

Mainokset

Totuus erosta

Vihdoin mies kertoi avioeron oikean syyn. Jokaikinen jolle olen kertonut erosta on asiaa epäillyt ja itse olen kysynyt mieheltä onko hänellä suhde jonkun toisen kanssa JA onko hänellä suhde tämän kyseisen naisen kanssa. Vastaus on ollut ei. Mutta niinhän se oli että kaiken takana oli nainen. Eli työpaikkaromanssi.

Kyseinen nainen erosi vähän ennen meitä suhteesta jossa olivat olleet teinistä asti ja jossa heillä on kaksi lasta 5 ja 7 vuotiaat pojat. Hän muutti pois ja mies jäi omakotitaloon. Nainen etsi itselleen kaksion. Olin varma että häneltä mies oli kuullut kaikki hyvät ideat erosta. Ja yleisesti ottaen naisen tilanne sai hänet rohkaistumaan omassa erossaan. Taustalla olikin sitten vielä enemmän. Mies oli jopa muuttamassa tätä naista uuteen kämppään ja kävimme keskustelua heidän erosta. Naisen suhde exsäänsä oli platoninen ja he olivat kuin me, erittäin hyviä ystäviä ja matkustelivat paljon perheenä. Nainen oli pettänyt miestään useamman vuoden heidän yhteisen työkaverin kanssa joka on mieheni ystävä myös siviilissä. Tämä ystävä oli sinkku, nainen rakastui tähän mutta ystävä ei halunnut ryhtyä suhteeseen vaikka nainen tätä olisi tuolloin halunnut. Nyt minun mieheni jätti perheensä ja ryhtyi tähän suhteeseen.

Nainen on siis hyvin seksuaalinen, niinkuin olen minäkin. En usko että heidän suhde tulee ajan kanssa olemaan mitenkään sen parempi kuin meidänkään oli sillä saralla. Tahtotila miehellä on tällähetkellä eri kun pää pyörii rakkauspilvissä, mutta eiköhän sitä alas sieltä vielä tulla. Olen niin pettynyt että mies haluaa vaihtaa kaiken mitä meillä oli. Hetket perheenä katsellessa kun lapsi kasvaa ja kehittyy TUOHON! Olen niin surullinen.

Tähän on siis ajauduttu koska mies ei ole saanut tarpeeksi huomiota. Ensin raskaana olin aina töissä ja nyt lapsen kanssa hän varmasti tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Miksei hän nää koko kuvaa? Uskon että vielä joskus hän sen huomaa. Kiintiöeron piirteet senkuin kirkastuvat tässä.

Päiväkodin aloitusta aikaistettu 2 kk ja asunto myyty

Edellisessä postauksessa kirjoitin miten mies kertoi ettei haluaisi itseasiassa pitää ollenkaan palkallista isyysvapaata koska se tuntuu velvollisuudelta eikä siltä että hän sitä itse haluaisi. Tämän kun olisin tiennyt. Minulla olisi ollut mahdollisuus pitää äitiyslomaa 1,5 vuotta, mutta koska ajattelen että isälläkin on oikeus vanheimpainvapaaseen sanoin että tottakai hänen kannattaa ottaa palkallinen vapaa (mikä pitää pitää ennen kuin lapsi täyttää vuoden) ja luoda suhdetta lapseensa. Nyt sitten pojan on mentävä päiväkotiin 2 kk suunniteltua aiemmin ja minulla ei ole mahdollista pitää enempää äitiyslomaa, täällä kun töihin paluusta pitää ilmoittaa ja hyvissä ajoin synnytyksen jälkeen. Kyseessä on itselleni kerran elämässä kokemus ja mielestäni ex-aviopuolisoni on pilannut siitä puolet aika kiitettävästi. Ja hän ihmettelee miksi riitelen hänen kanssaan koko ajan.

Asunto saatiin myytyä: Mies maksaa minulle erotuksen myyntihinnan ja minun kipurajahinnan väliltä, koska hän ei jaksanut odotella kauempaa että asunto saataisiin myydyksi. Samapahan tuo minulle on. Tämä tarkoittaa että asuntomme tulee olla tyhjä 1.7. Aikaa ei ole siis kovin ruhtinaallisesti uuden työsopimuksen ja muuton järjestelyn suhteen. Odotan siis että saisin muuttopaketin työpaikan puolesta, mutta jollei tämä onnistu joudun keksimään jostain nopeasti muuttopalvelun omakustanteisesti. Tämä tarkoittaa myös sitä että pojalla ei ole hoitopaikkaa yhteen kuukauteen. Kun sanoin asiasta miehelle, hän vain levitti käsiään. Mitäpä hän nyt voisi tehdä. Kun ei kerran kiinnosta olla lapsen kanssa niin ei kiinnosta. Soitin seuraavana päivänä päiväkotiin jossa pojalla on piakka 1. lähtien ja kerroin tilanteesta. Onneksi päiväkodin johtaja lupasi että paikka löytyy. Päiväkoti on tosin heinäkuun lomalla, mutta lapset menevät heinäkuuksi toiseen yksityiseen päiväkotiin joten poikamme voi aloittaa sitten siellä. Eihän tilanne nyt ihan ideaali ole, mutta ei ole koko meidän elämäkään ihan siitä ideallimmasta päästä. Yksi stressin aihe taas vähemmän.

Nyt enää jännitetään 6.6 asti jolloin saan tietää työkuvioista ja siitä riippuen alan järjestellä muuttoa. Sen jälkeen kaikki pitäisi olla selvää.

Pyysin myös mieheltä vapaamuotoisen dokumentin jossa tämä antaa luvan siirtää pojan kirjat Suomeen. Kirjojen siirto hoituu näin ulkomailta muutettaessa paikan päällä maistraatissa, joten sen pääsen hoitamaan vasta sitten kun muutamme.

Vanhempien suhde vaikuttaa pojan näkemiseen.

Viime kerralla kerroin että mies lupasi tulla katsomaan poikaa lauantaina kun minä lähdin läksiäisjuhliin. Kysyin josko hän olisi halunnut olla pojan kanssa koko päivän, vai ottaisinko mukaan aamulla brunssille. Hän sanoi että on hyvä jos otan mukaan brunssille ja hän tulee meille sitten klo.15. No hänhän tuli sitten kuitenkin vasta kl 16. Eli ehti olemaan oikein kaksi tuntia pojan kanssa. Huhhei. Kysyin josko hän haluisi olla sunnuntaina paremmin. Oli kuulemma koko päivälle jo tekemistä.

Maanantaina hän sitten halusi taas tavata poikaansa. Sanoi vievänsä vanhemmilleen 12.30. Ilmoitin aamulla meneväni kaverin kanssa brunssille, mutta hän oli tervetullut hakemaan pojan kahvilasta. Klo 12 tuli viesti että kuinka kauan olisimme kaupungilla että hänen piti auttaa kaveriaan muutossa nyt. Miksi hän sopii pojan tapaamista ollenkaan jos kuvioissa oli jotain muuttoprojekteja?! Sanoin etten tiedä suunnitelmistamme koska luulin että olisin yksin 12 jälkeen.

13 hän kertoi olevansa valmis ottamaan pojan. Sanoin että hän voi tulla torille, jossa olimme sillä hetkellä. Jaaaa hän kertoi syövänsä vielä nopeasti lounasta ja käyvänsä kaupassa. Kahdelta ilmoitin lähteväni kotiin. Pojalla oli päiväuniaika ja sen jälkeen illallinen. Hän kysyi missä hän voisi napata pojan kyytiin. Sanoin etten tiedä, että tämä tilanne on nyt ihan perseestä. Hän sanoi että ymmärtää ja että haluaisinko olla ennemmin ilman tänään. Kysyin että siis ilman mitä? Nähdä häntä, että anteeksi mutta asiat ovat vaan kestäneet odotettua kauemmin tänään. Sanoin että hän ajattelee niin oudosti asioita. Että hänen pitäisi tavata poikaansa eikä minua! Miksi hän kysyy minun mielipidettäni meidän näkemisestä?! Hän sanoi että hänen varmasti pitäisi ajatella niin muttei oikein osaa koska meidän suhteemme on niin huono. Sanoin että suhteeseen ei auta käyttäytyä näin ja olla kolmatta kertaa putkeen myöhässä tapaamisesta. Hän kysyi että pitäisikö hänen nyt nähdä kuitenkin meidät jossain. Sanoin ettei ole mitään järkeä ottaa poikaa retkelle isovanhemmilleen jos hän nyt on juuri nukahtanut ja sen jälkeen syö illallisen. Joten treffit sovittiin seuraavalle päivälle ja hän lupasi lähteä töistä normaalia aiemmin.
Tänään kun hän tuli tapaamaan poikaansa hän kertoi että aikoo tulla viikoksi tapaamaan poikaa kun pojalla on syntymäpäivä. Samaan aikaan vanhempiensa kanssa siis. Hän itse oli aiemmin ehdottanut että voisi tulla elokuuksi jotta voisi olla pojan kanssa kun minulla on pitkä viikonloppu reissu elokuun lopulla. Tähän hän ei nyt sittenkään kuulemma pystynyt. Hän sanoi ettei mielellään haluaisi pitää ollenkaan isyysvapaata. Kaikki tämä muutos, kämpän myynti, meidän muutto Suomeen, hän ei saa isyysvapaata tuntumaan siltä että hän haluaisi sitä vaan että se on kuin velvollisuus/työ (duty). Koitin sanoa että niinhän se on. Hän on tehnyt lapsen ja sen mukana tulee vastuuta ja juurikin tuota dutya. Hän sanoi ettei koko lasta olisi koskaan pitänyt tehdä. Kysyin eikö olisi ollut parempi ottaa tämä puheeksi tuon neljän vuoden aikana kun lasta tehtiin.
Hän ei ole kuulemma valmis olemaan isä eikä henkisesti siinä kunnossa. Hän ei tunne että hänellä olisi mitään yhteyttä poikaan. Ja meidän riitely estää häntä muodostamasta sitä. Hänen mielestä asiaa helpottaisi ettei oltaisi missään tekemisissä jonkin aikaa. Ja minun pitäisi olla riitelemättä – toisin sanoen kokoajan mäkättää hänen toiminnastaan. Kysyin että millaseksi hän kuvitteli tilanteen sen jälkeen kun hän ilmotti erosta? Että minä olisin vaan että “tottakai” ja “ihan miten herra vaan haluaa”. En saisi valittaa mistään vaan pitäisi ymmärtää häntä. Voi saakeli!!

Kysyin että miltä hänestä tuntuisi jos hänen isänsä sanoisi ettei halua tätä, eikä viettää aikaa tämän kanssa. Kuulemma pahalta mutta haluaisi kuulla onko taustalla joku isompi syy. Ja syy hänellä on ettei hän ole henkisesti kykenevä isyyteen. Kuitenkaan psykologilla hän ei käy, vaan käsittelee asioita omassa päässään. Ei kuulemma auta niistä puhuminen.

Kysäisin yksinhuoltajuudesta, jonka hän kuitenkin samantien torjui. Kysyin että miksi ihmeessä hän pitää yhteishuoltajuudesta kiinni kun oli juuri sanonut tuon kaiken edellisen ettei häntä oikeasti kiinnosta. Sanoin että olisi parempi että hän alkaisi ottaa vastuuta jos kerran haluaa kuitenkin olla pojan elämässä mukana. Hän sanoi että hän kattelee.  Minulla on niin paha mieli pojan puolesta.

Edellinen kuulostaa siltä että olemme riidelleet taas huutamalla. Oikeasti tämä keskustelu käytiin rauhallisesti ja nuo miehen vastaukset tulivat rauhallisesti minun esittämiini kysymyksiin. Toistin vielä lopuksi kaikki hänen kertomansa ja hän ei korjannut mitään. Hän ei olisikaan halunnut lasta ja minun pitäisi ymmärtää häntä kun hänellä on henkisesti niin vaikeaa.

Viime viikolla

Oltiin viikon lomareissulla pojan kanssa ja palauduttiin kotiin lauantai-illalla. Pojan isällä oli koko viikko vapaata. Hän laittoi viestiä että voisi nähdä poikaa tiistaina ennen kuin keskiviikkona lähdettiin taas kotimaahani pojan kanssa äitienpäivän viettoon. Tosiaan miehen piti tulla töiden jälkeen jotka loppuivat 15.30. Hän saapui 17.30. Kysyin mitä hänellä oli ollut sunnuntaina kun ei ollut silloin tullut hyvällä ajalla. Hän oli ollut ulkona poikien kanssa. Kysyin taas kerran että eikö lainkaan kiinnosta?! Kahden viikon aikana hän näki poikaa puolen tunnin verran. Vastaukseksi sain että hän adaptoituu tulevaisuuteen jolloin ei näe enää poikaa niin usein ja hänestä tuntuu että poika on vain minun projektini eikä hän tunne itseään tervetulleeksi. Tultiin sunnuntai-iltana taas takaisin ja tiistaina mies lupasi hoitaa poikaa sillä aikaa kun minulla oli puhelinpalaveri. Palaveri alkoi klo 9.00 ja mies saapui paikalle 9.20. Seuraavan kerran hän tapaa poikaa nyt lauantaina kun olen menossa itse illalla läksiäisiin.

Helmikuussa kaikki oli vielä hyvin

Nyt sain viestin ex-mieheltä että käykö että hän on pojan kanssa tiistai-, keskiviikko- ja torstai iltapäivinä. Viestin. Eikö olisi helpompaa asua saman katon alla ja nähdä mahdollisimman paljon poikaa. Mitä hän tekee ajan jolloin ei ole töissä eikä pojan kanssa? Jotenkin mulla on vahvistunut kokoajan ajatus että sillä on pakko olla toinen nainen. Tyyppi ei katso edes silmiin kun ollaan tekemisissä.

Tiistaina mies saa siis pojan mielellään koko päiväksi koska mulla on menoa, keskiviikkona oli tarkoitus nähdä muita mammoja lapsineen, mutta taidan nyt sitten mennä tapaamiseen yksin. Torstaina ollaan menossa vauva-aktiviteettiin enkä oikein voi mennä sinne ilman vauvaa. Perjantaita mies ei edes ehdottanut ja lauantaina lähdetään pojan kanssa viikoksi reissuun. Miehen oli tarkoitus tulla mukaan mutta eroilmoituksen jälkeen hän perui oman lippunsa. Vähän jännittää reissata minin kanssa kahdestaan jonnekin muualle kuin Suomeen. Toisaalta minähän se olen aina ennenkin ollut åääasiallisesti vastuussa ministä. Mies on hoitanut lähinnä kaiken kaman logistiikasta.

Stressiä nostatti se että sunnuntain avoimessa näytössä oli käynyt vain yksi pariskunta, joiden mielestä meidän olohuole oli ollut liian pieni :/

 

Isyysloma peruttu

Ei tämä paljon tämänhetkisestä linjasta poikkea. Kysyin mieheltä tänään kun hän tuli hoitamaan poikaa, että oliko hänen tarkoitus viimeksi kertoa ettei aijo pitää isyyslomaa. Ja sieltähän se sitten tuli. Hän pitää isyysloman kunhan se tapahtuu tämänhetkisessä kotikaupungissamme. Jos saamme vanhan asunnon myytyä ensi kuussa, ehtii mies viettää kuukauden isyysvapaata ja kun me muutamme Suomeen, hän jää tänne.

Ei kuulemma pysty asumaan 40 000 asukkaan kaupungissa (jonka vaakuna hänellä komeilee tatuoituna kädessä) kun ystävät ja aktiviteetit ovat täällä. Kyse on kahdesta kuukaudesta! Ja mitä aktiviteetteja hän tarvitsee kun hänen kokopäiväinen työnsä kuuluisi olla pojan kanssa oleminen. En alkanut asiasta sitten sen enempää väitellä – tässä on nähty ettei siitä kuitenkaan mitään hyötyä olisi.

Otin yhteyttä samantien taas päiväkotiin ja pyysin siirtämään aloituspäivämäärää elokuun alkuun. Oletan nyt että olemme täällä vielä kesäkuun, joten jäljelle jää kuukausi jolloin joudun keksimään jonkinlaisen ratkaisun pojan hoidolle. Mitä luultavimmin otan itse lomaa sitten sen verran että saan homman toimimaan.

Ei sitä olisi koskaan uskonut että omalle kohdalle näin käy. En tunne tuota miestä. Miten olen ollut sen kanssa 7 vuotta ilman että näin tämän olevan mahdollista?

Päiväkirjaa viranomaisille

Huomasin tosiaan että blogi on hyvä paikka pitää päiväkirjaa ennen muuttoa. Täällä postauksiin jää päivämäärä ylös koska asioista on kirjoitettu ja mahdolliset muutokset saa myös tarkistettu lokista.

Parin illan riitelyn jälkeen mies tosiaan muutti pois eikä halua enää saman katon alla viettää aikaa yhtäaikaa.

Torstaina 5.4 miehellä oli vapaapäivä ja hän hoitikin lasta sen aikaa kun minä kävin kampaajalla. Sitten hänellä oli jo kiire häipyä kun tulin takaisin.

Perjantaina 6.4 miehellä alkoi pe-ma kestävät yövuorot. Perjantaina hän otti lapsen 11 maissa ja lähti päiväksi vanhemmilleen. Lapsi saapui kotiin puoli neljän maissa kiukkuisena koska oli saanut ruuan viimeksi tuolloin puoli 11. Lopun viikonloppua ja maanantain sain viettää kahdestaan lapsen kanssa.

Tiistaita sunnuntaihin miehellä oli vapaata töistä, kahden päivän konferensia lukuunottamatta.

Tiistaina mies tuli pitämään huolta lapsesta sillä aikaa kun kävin keskustassa ostamassa kengät. Kun tulin takaisin lapsi oli isänsä kanssa jossain, mutta tuli ennen neljää koska miehellä oli asunnonvälittäjän kanssa tapaaminen.

Keskiviikkona olin pyytänyt miehen paikalle kl 14 kun neuvolan-täti tuli viimeiselle kotikäynnille tarkastamaan pojan painon. Olin kirjoittanut hoitajalle etukäteen tilanteesta, mutta mies ei ilmeisesti ollut innokas puhumaan asiasta joten saimme vain kortin ilmaiseen perheiden tukipalveluun johon voimme ottaa yhteyttä tarvittaessa. Kotikäynnin jälkeen lähdin kokoukseen ja sieltä uimaan ja saunaan merelle – avioeron kunniaksi. Tulin kotiin kl 22.

Torstain ja perjantain mies oli konferensissa ulkomailla ja lauantain hän oli kalassa. Hän tuli lauantaina kuudelta käymään koska olin pyytänyt vahtimaan lasta sillä aikaa kun kävisin lasillisilla ystävän kanssa. Olin kuitenkin niin väsynyt edellisyön heräilyistä etten jaksanut lähteä mihinkään. Mies sanoi myös olevansa väsynyt konferensista (ja ilmeisesti kalastelusta) että lähti saman tien nukkumaan.

Sunnuntaina mies halusi oma-alotteisesti viettää aikaa lapsen kanssa. Kodissamme oli näyttö joten he lähtivät lapsen kanssa ulos vaunuilla ja minä lähdin ystävieni ja heidän vauvojensa kanssa kahville. Mies palautti lapsen kotiin ja sain laittaa pojan nukkumaan.

Tämän viikon mies on töissä ma-ke aamuvuorossa, torstai vapaa ja pe-ma yövuoroa.

Tiistaina hän tuli hakemaan meidät töiden jälkeen kiinteistönvälittäjän tapaamiseen ja pyysin häntä jäämään sen jälkeen vahtimaan lapsen unta jotta minä pääsisin jumppaan. Pääsin lähetmään itkuisin silmin kun mies piinasi isyysloma marinoillaan vaikka olin juuri sanonut että olen romahtamassa stressiin kaiken tämän järjestelyn alla. Kun tulin jumpasta, mies lähti menemään ja minä laitoin itkuhälyttimen lapsen huoneeseen jotta pääsin suihkuun.

Huomenna torstaina, hänen vapaapäivänään, olen pyytänyt miehen tänne siksi aikaa että itse pääsisin aamulla terapiaan ja sitten hammaslääkäriin. Olen siis poissa 9.30-13.30 ja perjantaina pyysin häntä tulemaan illalla tänne jotta pääsisin seuran tapahtumaan jossa olen järjestäjänä.

 

Päiväkirja osittain myös viranomaisia varten

Ystäväni neuvoi minua kirjaamaan kaiken ennen muuttoa tapahtuvan ylös niin että minulla on todistusaineistoa varmuuden varalta.

Avioero on nyt hoidossa. On ironista mitä postia olen saanut lähiaikoina:

  • poikamme on saanut haluamamme hoitopaikan
  • poikamme on saanut myös hoitopaikan toisella sijalla olleesta päiväkodista
  • mieheni hakee avioeroa
  • mieheni vetää avioeron takaisin
  • mieheni hakee uudelleen avioeroa
  • mieheni on ottanut yhteyttä lastenvalvojaan ja haluaa varata tapaamisajan
  • ilmoitus varatusta lastenvalvojan tapaamisajasta
  • avioero on käsitelty
  • lastenvalvojatapaaminen on peruttu miehen tahdosta

Tapaamiskutsun yhteydessä viranomaiset olivat liittäneet mukaan viestin jonka ex-mieheni oli lähettänyt heille:

Hei, olen tilanteessa joss minä ja vaimoni olemme eroamassa. Meillä on 8 kk poika. Olimme naimisissa kun poika syntyi. Äiti on suomalainen ja minä täältä. Hän on muuttamassa pojan kanssa suomeen pysyvästi joko minun luvallani tai ilman sitä. Pojalla on kaksoiskansalaisuus mutta on syntynyt täällä. Mitä säännöt sanovat lapsen ottamisesta mukaan ulkomaille pysyvästi ja mitkä ovat minun oikeuteni lapsen isänä kun hän on 8kk?

Samasta aiheesta on ollut juttua hiljattain mediassa, kun suomalainen äiti muutti lapsensa kanssa islannista suomeen. Isä oli aluksi antanut suullisesti tähän myöntymyksensä mutta muuttikin mieltään ja hätyytti viranomaiset perään. Äitiähän tässä syytettiin kidnappauksesta. Sama tilanne voisi tapahtua minulle. Siksi pyrin olla mahdollisimman järjestelmällinen ja kauaskatseinen tämänhetken toiminnassani.

Varasin tapaamisen lakimiehen kanssa ennen lapsen syntymää ja selvitin faktat. Sain tuolloin palautetta että miten voin toimia niin. Miten edes otan asian puheeksi kun olen naimisissa ja meille tulossa lapsi. Koska olen realisti. Tiedän kokemuksesta minkälaisia tunteita tunnen ex-puolisojani kohtaan. Ne vaihtelevat tunteettomuudesta halveksuntaan. Jokaisen kohdalla mietin miten ihmeessä olen voinut olla kyseisen ihmisen kanssa. Mitä ilmeisimmin rakkaus ja tahtotila muuttaa silmiämme, muulla ilmiö ei oikein voi olla selitettävissä. Vaikka nyt olisi asiat hyvin enkä voisi koskaan kuvitella vihaavani puolisoani – on niin käynyt ennenkin. Niinpä siis halusin tietää oikeuteni tilanteessa jossa olin ottanut suuren riskin ja tehnyt lapsen ulkomailla ulkomaisen puolison kanssa. Lähtökohtanihan riskin ottamiselle oli ettemme tule koskaan eroamaan ja että meidän suhde kestäisi mitä tahansa. Ensimmäisen kerran elämässäni uskoin parisuhteeseen jossa olin ja uskalsin heittäytyä. Silti realisti-minäni halusi tietää miten käy JOS.

Lakimies kertoi minulle että lapsen ollessa vielä hyvin pieni, hänelle parhaaksi katsotaan pysyä äidin luona. Kun taas lapsi siirtyisi päiväkotiin, hänet katsottaisiin juurtuneen yhteiskuntaan ja siitä repiminen olisi traumaattisempaa kuin pysyä äidin luona. Olen toisaalta samaa mieltä. Onhan se lapselle väärin repiä pois kotiympäristöstä vain aikuisten riitojen takia. Onneksi omalla kohdallani mies päätti nyt sitten erota kun lapsi ei ole vielä aloittanut päiväkotia. Niinpä oikeuteni on ottaa lapsi mukaan vaikka isä sen kieltäisikin. Tosin isä pystyy hankaloittamaan kuviota helposti kieltämällä muuton, josta seuraa oikeuskäsittely – mikä taas saattaa olla aikaavievää. Äidillä on oikeus muuttaa maahan ilman että rekisteröi itseään ja lasta maan asukkaiksi kolmen kuukauden ajaksi. Enpä usko että siinä ajassa oikeus olisi saanut vielä potkaistua tapausta edes käsittelyasteelle. Uuden elämän käynnistäminen ilman papereiden siirtoa suomeen olisi hyvin hankalaa. Niinpä pyrin pitämään rauhan täällä maassa ja saada meidät sovussa Suomeen.

Olen hajoittavassa tilanteessa jossa vanha asunto pitää myydä asap, uusi asunto on katsottu valmiiksi, mutten voi sitä ostaa ennen vanhan myyntiä. Lisäksi 99% varma uusi työsopimukseni lykkääntyy hallituksen pitämän kokouksen lykkääntymisen takia.

Pojan isä oli eilen täällä katsomassa poikaa kun kävin jumpassa. Kerroin hänelle voivani fyysisesti pahoin tämän hetkisen stressin takia. Hän kysyi mistä stressi johtuu ja selitin tilanteen ja vetäydyin lukemaan kauppasopimuksia ja lähettämään pomolle sähköpostia. Mies tuli työhuoneen ovelle ja alkoi selittää isyysvapaasta. Että ei sitten tiedä miten se saadaan järjestymään. Että hän ei halua sitä tulla viettämään minun kotikaupunkiini koska hänen ystävänsä ja aktiviteetit on täällä. Raivostuin ja purskahdin itkuun. Sanoin että olen romahtamassa ja sinä tulet kaatamaan vielä omia huoliasi niskaani. Että pitäiskö mun ratkaista myös sun isyyslomahuolet kaikkien muiden järjestelyiden lisäksi. Vielä helmikuussa mies sanoi että kotikaupunkini on tosi kiva ja että voisi jopa ehkä muuttaa sinne joksikin aikaa ja mietti saisiko sieltä töitä. Jouluna hän otti sormeensa kotikaupunkini vaakunan tatuoituna. SEN SAA KUULEMMA POISTETTUA!!!! Hän otti puolustuskannan ja alkoi huutaa ja minä lähinnä itkeä vain enemmän.

Kävin laittamassa pojan nukkumaan ja tulin rauhallisesti selittämään ruokapöydän äärellä istuvalle miehelle että näkeekö hän tässä mitään ristiriitaa? Ennen kotikaupunkini on ollut kiva ja nyt se on ehdoton ei. Isyysloman tarkoituksena on hankkia yhteys lapseen eikä tapailla ystäviä ja etsiä aktiviiteettja. Mutta kun HÄN ei ole suunnitellut pitävänsä isyyslomaa kotikaupungissani vaan täällä. En minäkään suunnitellut avioeroa!! Hän ruikuttaa kahden kuukauden mittaisesta isyyslomasta kotikaupungissani kun minun koko loppuelämäni on pelkkää organisointia pojan kanssa. Pitää palkata lastenhoitaja jotta pääsen käymään edes jumpassa. Silläaikaa ex-mieheni tekee mitä lystää ja elää sinkkueämää täällä. Ilman mitään vastuuta.

Myös saman katon alla eläminen on täysin poissuljettu vaihtoehto. Mies kuulemma tuntee olevansa vankilassa. Lisäksi hänen maailmassaan suhteen loppumiseen kuuluu erillään asuminen, eikä hän vain pysty enää asumaan saman katon alla. Koitin muistuttaa että tässä ei ole nyt kyse vain parisuhteesta vaan myös lapsesta. Että hän suunnittelee pitävänsä isyysvapaansa vähän kuin töissä käymisenä. Tulee tänne ennen kuin minä lähden töihin ja illaksi menee omille teilleen. En voi estää häntä toimimasta näin, mutta olen kyllä vähän katkera ettei hän ota edes tuota 3kk täyttä vastuuta myös yöaikaan.

Jotenkin minulle on tullut sellainen fiilis että taustalla on joku muu nainen jonka takia mies ei halua enää asua meidän kanssa saman katon alla. Muutenhan olisi helpointa kaikille asua vain täällä niin kauan kuin kämppä on myyty. Kysyin että missä on se tukeminen ja joustavuus jota hän peräänkuulutti kun kertoi erosta. Silläkin on kuulemma rajansa. En näe missä kohtaa hän on missään kohtaa ollut joustava. Hän olisi kuulemma voinut hyvin myös vaan lähteä siltä istumalta. Minun pitäisi siis nyt vain kiittää häntä. Oi kun tämä kaikki olisi jo ohi!

 

Avioero

Purin aikoinani tuntemuksia tänne blogiin vähän kuin psykologille kun plussaa ei vaan alkanut näkyä. Nyt vauva on 8kk ja olen elänyt elämäni onnellisinta aikaa. Olen ollut joka ikinen päivä ONNELLINEN. Olen itkenyt katsellessani vauvan hymyä ja jokeltelua imetyksen jälkeen. Olen ollut täynnä rakkautta keskellä yötä syöttäessäni poikaa miljoonatta kertaa. Olen ollut ehkä mailman lempein ja rakkautta ylitsepursuavin äiti.

Poika täytti 6kk Thaimaassa ja kaikki oli kuin piti. Lämpöä riitti ja pojalle ilmestyi kaksi alaetuhammasta ilman suurempia kiristelyjä. Lomakansioon otettiin perheselfieitä. Vähän ihmettelin miksi mies oli niin mietteissään reissulla. Kysyin asiasta ja päättelin että kyse on varmasti vain netflix-sarjasta, jota mies seurasi niin intensiivisesti ja monesti uppoutuu sarjojen maailmaan ihan kunnolla.

Pari viikkoa reissun jälkeen 27. helmikuuta tai päivää aiemmin mies tuli istumaan vastapäätä ja aloitti hermostuneena että ”sä kysyit kun olen ollut niin mietteissäni”, arvasin jo tässä mistä oli melkeinpä kyse, mutta ajattelin että hyvin tässä käy kun saan sen ymmärtämään. Niinpä ei sitten käynytkään. Mies sanoi että on päätöksensä tehnyt. Hän haluaa erota. Syinä olivat yhteyden katoaminen ja kommunikoinnin puutteellisuus. Yritin niinkuin tähän mennessä aina ennenkin muistuttaa häntä minkä takia tässä ollaan. Meillä on helppo onnellinen arki. Me tiedämme suhteen puutteet, tiedämme että kaikissa suhteissa niitä on, ei ole täydellistä suhdetta, mutta olemme tiedostaneet viat ja tehneet päätöksen että ne suhteen hyvät asiat painavat enemmän kuin puutteet. Näin olimme puhuneet viimeksi 1,5-vuotta sitten ennen raskautumista. Päätettiin jatkaa koska molemmat sitä halusivat. Puhuin silloin ”kotisatamasta” jossa oli hyvä olla. Meillä on avoin suhde enkä kiellä juuri mitään mieheltäni. Jos hänestä tuntuu että hän tulee onnelliseksi viikon poikienreissusta, hänen pitää niin tehdä. Kokea ja nähdä voi kodin ulkopuolella ja kotiin voi aina palata rauhoittumaan ja voimaan hyvin. Kotona on hyvä olla. Mieheni ei kieltänyt etteikö meillä ole onnellista arkea. Hän oli vain muuttanut mielensä suhteemme puutteiden merkitsevyydestä. Se ettei meillä ole seksuaalista kipinää, oli ennen sivuutettavissa oleva asia, mutta nyt se oli muodostunut miehelle kynnyskysymykseksi.

Hauskinta tässä on että minä olen ollut se joka on tehnyt seksielämämme eteen työt. Olen keksinyt jos jonkin näköistä touhua ja pyytänyt miestä vähentämään pornon katselua kun ei ole meinannut tulla, mikä taas on häirinnyt hänen itsensä kokemusta seksistä. Runkkaamisia ei voinut jättää vähemmälle koska se oli niin helppo tapa tulla kovatöisen seksin sijaan. Pyysin jos voisimme mennä seksologille, mutta mies ei uskonut moisiin. Silloin minä tein myönnytyksen ja sanoin että fine, voin olla ilman seksiäkin. Meillä kuitenkin muut asiat on niin mallillaan.

Nyt hän sanoi ettei rakasta minua parisuhteen/avioliiton vaatimalla tavalla vaan haluaa uuden suhteen. Ensimmäiseltä istumalta hän kieltäytyi pariterapiasta tai yhteisestä yrityksestä pelastaa suhde…PERHE! Hän sanoi ettei usko sellaisiin. Hän ei voi muuttaa sitä mitä hän tuntee. Han aipasi taas kipinää ja seksiä. Ja koska tämä tunteminen ei ehkä hänestä sitten ollut tarpeeksi riittävä syy hän laski mukaan kommunikoinnin. Emme kuulemma puhu tarpeeksi tunteista ja että mitä toiselle kuuluu. En ole itse ihminen joka jakaisi päivittäin tuntemuksiaan. Minusta tuntuu ettei ne minulla paljoa vaihtelekkaan. Me emme ole koskaan riidelleet ja kuten jo mainittu arkemme on hyvää ja onnellista. Mitä siitä jauhamaan. Ilmeisesti mieheni olisi kuitenkin kaivannut enemmän, mutta hän kertoo tästä ensimmäisen kerran nyt kun olemme olleet yhdessä 7 vuotta. Tiedän että olen aika kovasanainen nainen ja minulla on ulosannissani parannettavaa mutta koska emme ole riidelleet en ole paljoa päässyt siinä asiassa mokailemaankaan. Jokatapauksessa kommunikoinnin kehittämisen näen asiana jota pystyy kehittämään – tottakai- mutta mieheni ei ollut kiinnostunut lähtemään niin suurtöiseen projektiin. Ja olihan se tunne siinä kuitenkin jo ensimmäisenä syynä jota ei pystynyt korjaamaan.

Ilmeisesti sain miehen kuitenkin ajattelemaan asiaa joltain uudelta kannalta koska hän tahtoikin 2 viikkoa mietintä aikaa. 2 viikkoa määräytyi minun työpalaverin mukaan jossa minun olisi otettava puheeksi työtehtävien muutos jos jouduin aloittamaan äitiyslomalta palattuani yksinhuoltajana. Tämänhetkisessä työssä matkustan todella paljon eikä se tulisi onnistumaan yksinhuoltajana.

Niin mies sitten mietti melkein kaksi viikkoa ja kävi jopa psykologilla jonne patistin. Hän toisteli ettei pysty jatkamaan minun kanssani, mutta kun kysyin mitä hän sitten haluaa hän ei osannut vastata. Hän kuulemma ei voi elää suhteessa nyt kun hänelle on muodostunut tällainen este tunteissa. Psykologi jolla hän kävi on erikoistunut yritysjohtajien sparraamiseen joten mies tulikin varmuutta uhkuen ensimmäisestä sessiosta ja sanoi psykologin neuvoneen häntä keskittymään päätöksiin – ei niinkään seurauksiin. Seuraavassa istunnossa sama ammattilainen käski olla varma päätöksistään. Miten voi olla varma päätöksistään kun ei tiedä mitä haluaa?! Puhuttuani miehen äidin kanssa puhelimessa ymmärsin että minun on painostettava mies psykologille missä hän oli saanut diagnosin adhd:n sukuiseen ”mielenterveystautiin” (miksi noita kutsutaan) ja paniikkikohtauksiin 7 vuotta sitten, suurinpiirtein puolivuotta ennen kuin me ensimmäisen kerran tavattiin. Vanhemmilleen mies oli kertonut erosta sähköpostiviestillä!! Ei kuulemma ollut heidän asia, eikä heidän pitäisi puuttua. Pojan isovanhemmat olivat järkyttyneistä ja käyvät nyt myös itse psykologilla.

Sain kuulla lopullisen päätöksen pari päivää ennen työpalaveria ja sen kuultuani kerroin vastineen miten minä ja poika selviämme tästä eteenpäin. Pomoni etsi juurikin taustoillani varustettua uutta työntekijää kotiseudulleni – me muuttaisimme pojan kanssa sinne. En suostuisi hankkimaan erikoisalaani sopimatonta esim asiakaspalveluduunia vain että työajat muuttuisivat 8-16, maksaisi ylikallista vuokrakämppää ja olisi ilman tukiverkostoa tämän hetkisessä kotikaupungissamme. Kotikonnuilla minulla oli vanhempani apuna ja tukena, ainoat ihmiset joihin pystyin luottamaan 100%, uusi työ joka oli parempi kuin tämänhetkinen ja omistusasunto johon minulla oli varaa. Muutto tuli kuulemma yllätyksenä mutta mies ymmärsi. Hän oli yleisesti ottaen anteeksipyytelevällä asenteella vielä tuolloin ja olihan meillä ollut tarkoitus muuttaa vanhempieni lähelle tulevaisuudessa. Aika muutolle olisi nyt vain suunniteltua aikaisemmin.

Välit kiristyivät kuitenkin nyt pääsiäisen jälkeen. Vanhempani olivat meillä kylässä ja käskin miehen jonnekin muualle siksi aikaa. Hänen mielestään olisi ollut ihan ok että hän olisi ollut mukana pääsiäisen vietossa. Hän ei nähnyt tilanteessa mitään outoa ja kiusallista. Hän ei kuulemma voi pyytää anteeksi sitä mitä hän tuntee. Koitin selittää että kyse ei ole vain hänen tunteista. Jos olisikin. Nyt on kyse perheestä. Siitä että hän jättää vaimonsa ja 7kk poikansa siitä syystä ettei enää tunne oikein. Muutos huonompaan tuntemisessa oli kuulemma tapahtunut minun raskautuessani. Olimme vitsailleet ennen raskautumista että meille ei voisi käydä niin kuin monille pikkulapsien vanhemmille koska meillä ei tuota kipinää ollut ennenkään lasta. Mistä hänen pitäisi mielestäni pyydellä anteeksi oli se ettei hän halunnut yrittää. Jos olisi ollut kyse vain seurustelusuhteesta, sellaisen voi lopettaa tekstarilla ja unohtaa- ei enää ikinä nähdä. Mutta kun oli kyse myös lapsesta. Hän vetoaa siihen että nykyään erotaan ja se on ihan normaalia. Yritin sanoa että se ei kuitenkaan tarkoita sitä että ihmiset olisivat nykyään onnellisempia. Ymmärrän että on hyvä erota jos suhde on riitaisa tai kuvassa on mukana alkoholia tai väkivaltaa. Meillä ei ollut uhkaava ilmapiiri vaan onnellinen ja leppoisa. Vain miehen tunne oli muuttunut, ja sehän muuttuu kaikissa parisuhteissa. Olimme puhuneet miten meillä oli kokemusta edellisistä parisuhteista, tiesimme ettei vaihtamalla parane. Kipinä ei riitä kipinöimään loputtomiin. Suhteen perustaminen intohimolle ei toimi. Se oli koettu jo aiemmissa suhteissa. Jos hän nyt jättäisi meidät olisi hänellä kipinän ylläpitämisen ja kaikkien muiden osa-alueiden toimimisen ylläpitämisen lisäksi myös taakkana edellinen perhe, mikä ei taatusti tee seuraavasta suhteesta helpompaa kuin edellisestä.

Vanhempani lähtivät pääsiäismaanantain aamulla. Mies tuli kotiin maanantaina puoli kuudelta kun lapsi menee yöunilleen kuudelta. Olin niin vihainen että hän oli koko päivän jossain nauttimassa auringosta ja kavereista vaikkei ollut nähnyt poikaansa torstai-illan jälkeen.

Tiistaina miehellä oli pitkä aamuvuoro ja tuli vasta kuuden jälkeen kotiin. Syntyi riitaa osittain varmasti minun provosoinnista. Alun alkaen mies pohti josko voisi myös muuttaa joksikin aikaa kotikonnuilleni. Sitten hän muutti suunnitelman 5-6 viikon välein vierailuun ja nyt viimeisin ajatus on 3kk välein vierailu poikaa katsomaan. Riita äityi melkein huudoksi mutta ensimmäisen kerran mies ei paennut vaan kesti väittelyn kuin mies.

Keskiviikkona mies meni töiden jälkeen ulos kaljalle ja tuli kotiin taas puoli kuudelta. Kihisin raivosta, mutta minun oli lähdettävä sovittuun tapaamiseen. Mies alkoi provosoida sanomalla että pakenen heti kun tulee väittelyä ja niinpä tilanne riistäytyi taas käsistä. Tälläkertaa mies yritti samalla keittää pojalle puuroa joka istui pöydän päässä odottelemassa. Touhusta ei meinannut tulla mitään ja mies uhkaili siinä samalla tekevänsä asian nyt minulle vaikeaksi tästä lähtien. Ei antaisi minun muuttaa pojan kanssa. Sanoin että olen selvittänyt asian lakimiehen kanssa jo etukäteen ja vaikka hän alkaisikin vaikeaksi tulin voittamaan oikeudessa. Että luuliko hän asuvansa USAssa kun alkoi uhkailla näin? Sanoin että tämä ei voi jatkua näin vaan joko hän muuttaa pois tai sitten minun on muutettava jo nyt kotikonnuille turvaan. Minulla ei ole mitään muuta paikkaa täällä joten vanhempieni koti oli ainut minun turvapaikkani. Hänellä oli kaverit ja vanhempansa jonne hän pystyi tarvittaessa majoittumaan. Myöhemmin kirjoitin miehelle viestin että huutaminen ei voi jatkua, mutta koska tämä näkee jo entuudestaan liian vähän poikaansa olisi hyvä jos lopettaisimme vain riitelyn tai siirtäisimme riitelyn viesteihin jottei pojan tarvitsisi kuunnella sitä.

Hän oli samaa mieltä ettei riitely voi jatkua muttei kuulemma ehdottamani sopimus toimi koska meillä on liikaa jännitettä ilmassa ”joko minä muutan tai sinä lähdet vanhemmillesi” kuten sanoit, hän kirjotti. ”Olen päättänyt ja tehnyt päätökseni että minä muutan pois”. ”Tämä ympäristö ei ole meille kenellekkään hyväksi mutta tälläinen se vain on. Otin eilen yhteyttä viranomaisiin jotta he voisivat auttaa meitä tekemään sopimuksen kun muutat kotikonnuille. En aijo käyttää poikaa vallan aseena vain koska emme pysty löytämään ratkaisuja enkä tule pakottamaan sinua pysymään kotikaupungissamme. Tulen tapaamaan poikaa tai otan hänet mukaani jonnekkin jos sinun pitää päästä jonnekkin vielä kun asut kodissamme. Mutta emme tule asumaan enää yhdessä. En tiedä vielä miten isyysloma kotikonnuillasi tulee toimimaan, mutta en pysty näkemään meitä enää asumassa yhdessä, se laiva seilasi pois jo näkyvistä. Tulen käymään myöhemmin kun sinun on mentävä kampaajalle ja sitten katoan silmistäsi, luulen että sinäkin tarvitset tätä. Huomenna otan pojan mukaani ja käyn vanhemmillani iltapäivällä ja palautan myöhemmin osoitteeseemme. Olen järjestänyt niin että asun kavereillani tai vanhemmillani, joten se asia on myös hoidossa. Nähdään myöhemmin :)”

Hän oli siis nyt perumassa myös 3kk isyysvapaataan. Luulin että viranomaisille kirjoittaminen tarkoitti apua tähän isyyslomaa-ongelmaan, mutta hän olikin ymmärtänyt etten halua hänen tapaavaan poikaa. Tämän ”ymmärtämisen jälkeen” en ole hänelle enää puhunut kuin aivan välttämättömimmät. Nyt on sunnuntai-ilta ja hänellä on ollut viikonloppu yövuoroja. Ei ole tullut tapaamaan poikaansa. Ulkona on ollut kaunis ilma niin varmasti on ollut kivempaa nauttia kavereiden kanssa auringosta.

Eräs riitamme aiheista oli se miten minä olen luopunut kaikesta. Olen 24/7 pojan kanssa ja hän on huolehtinyt yöheräämisistä yhteensä 4 yönä 8kk aikana. Tulevaisuudessa yksinhuoltajana minulla ei tule olemaan sekuntiakaan omaa aikaa. Tottakai minulla tulee olemaan, mutta sen eteen pitää tehdä järjestelyjä. Jouduin vaihtamaan työtä sekä muuttamaan isosta kaupungista pieneen kaupunkiin koska mies halusi erota ja rikkoa kaiken. Luultavasti hän tulee maksamaan minulle n.200€ elatustukea, mikä riittää puoleen päivähoitomaksuista. Kaiken muun maksan minä. Kun tein lapsen otin tottakai huomioon että mitä vain voi tapahtua ja minähän selviäisin myös yksin. En pystyisi elämään ilman poikaa. En milloinkaan. Ilmeisesti lapsen isä ei ole saanut luoduksi samanlaista sidettä poikaan. Hän sanoi ettei voi luopua elämästään täällä vain yhden ihmisen takia, vaikka se olisikin oma poika. Meillä oli tarkoitus muuttaa maaseudulle ennen pojan kouluun menoa joten joskus hän oli valmis luopumaan tästä elämästä meidän takia. Ymmärrän että minä en siihen enää kuulu, sen hän on toistanut minulle tarpeeksi monta kertaa, ”mä en halua olla sun kanssa enää ymmärrätkö!!”, mutta vielä 1,5 vuotta sitten hän oli valmis jättämään vanhempansa ja kaverinsa joita hän näkee todella harvoin (mukavat perheillat ja playstation on mennyt melkein aina perjantai kaljojen edelle) ja muuttamaan meidän kanssa maalle.

Voitte ehkä uskoa että mailman onnellisin äiti ei varsinaisesti ole enää niin onnellinen. Kiukku miestä kohtaan on saanut perinteiset parisuhteen kariutumistumiseen liittyvät tunteet unohtumaan, mutta tilalla on stressi ja suru. Tunne epäonnistumisesta. Onnellisien perheiden/ yleisesti ottaen perheiden näkeminen saa kyyneleet silmiin. Mietin voiko kyse olla adhd:sta tai miehen synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Vai voiko hänen 40-vuotissynttärit loppuvuodesta saada ihmisen oikeasti 40-kriisiin. En ymmärrä miten olen luottanut tuohon ihmiseen 7-vuotta ja nyt hän on joku jota en olekaan koskaan tuntenut. Miten olemme ihmetelleet ihmisten eroja, miten niitä ei muka saa selvitettyä, miksi ihmiset eivät näe ongelmien ja pikkulapsivuoden yli. Ja nyt minä olen tässä – 8-kuukautisen vauvan tilastoero yksinhuoltaja.

Tottakai minä selviän tästä. Kasvatan pojasta naisia arvostavan hienon miehen ja isäänsäkin hän saa tavata niin paljon kuin haluaa. Isän kanssa tulee aina olemaan juhlaa, äidin kanssa on arki ja se on tylsä joka sanelee sääntöjä. Niin se menee. Odotan vain että saisimme asunnon nopeasti myytyä ja että pääsisimme jo muuttamaan. Että pääsisin pitkille kävelylenkeille äidin kanssa. Viikonloppuisin mökille ja ehkä uuden elämän alettua pääsen taa paremmin hyviin asioihin kiinni.

Havahduin tänään siihen että tulen viettämään ensimmäisen äitienpäiväni äitinä yksin vauvan kanssa.